Vanhemmat ja hössöt

Kuten moni varmaan tietää, minulla on lapsia. Olen päässyt siis seuraamaan lapsiperheen arkea hyvin läheisesti. Luonnollisesti. Siinä samassa olen törmännyt monenlaisiin ihmisiin ja perheisiin. Kokemani mukaan nämä ihmiset voidaan luokitella kahteen eri ryhmään.

Ensimmäinen ryhmä on niitä ihmisiä, jotka pitävät lapsen hankintaa luonnollisena osana perheen perustamista. Pitävät lapsesta huolta ja muistavat vielä lapsen syntymän jälkeen, että muitakin asioita on olemassa. Näitä ihmisiä kutsun vanhemmiksi.

Toinen ryhmä on jotain mitä en vain pysty käsittämään. Tai käsityskykyni kyllä pystyy käsittelemään tämän asian, mutta en vain ymmärrä mistä johtuu se muutos, millaiseksi nämä ihmiset muuttuvat lapsen syntymän jälkeen.
Näillä ihmisillä ei ole lapsen syntymän jälkeen muuta ajateltavaa kuin se lapsi. Ei puhuta muusta kuin siitä lapsesta. No hei, ymmärtäähän sen tietysti jos on ensimmäinen lapsi ja kaikki on ihmeellistä ja uutta. Jokaisen lapsen syntymän jälkeen sen ymmärtää, että vähän höösätään, mutta se kun ei sitten lopu lapsen kasvaessa. Kaikki puheenaiheet pyörivät sen pikku Pekka-Annukan ympärillä. Päivän suurin puiheenaihe on kuinka Pekka-Annukka on nyt syönyt jo perunaa ja kakkakin on jo ihan kiinteää, viis siitä mitä maailmalla tapahtuu kun Pekka-Annukan vauvamuskarituokio jaetaan seikkaperäisesti kohta kohdalta muiden ihmisten kanssa.

Samaisessa porukassa sikiää myös se lapsille lässyttäminen. Tiedätte varmaan kuinka rasittavaa on kuunnella sitä yhtä tyyppiä, joka on aina lapsensa kanssa siellä missä tekin ja puhuu lapselleen taukoamatta lässyttämällä. "No jokos sillä pikkupikkunöpösellä on nälkä, niiiiin. Ihan on jo nälkä äitin/isin pikkupikkunöpöskäisellä. Tuitui ja läpäläpä." No, kun käsitätte mistä puhun, niin miettikääpä sitten miltä siitä lapsesta tuntuu. Se joutuu kuuntelemaan tuota lätinää pahimmillaan murrosikään saakka, riippuen siitä kuinka pahan tartunnan sen vanhemmat ovat saaneet. Olen varma, että vauvat kostavat vanhemmilleen lässyttämisen sillä tavalla, että valvovat yöt.

Monet pitävät minua varmasti tässä vaiheessa aivan kamalana vanhempana, koska ajattelen näin. Mutta totuus on, että jos tämän perusteella pidät minua kamalana vanhempana, niin olet todennäköisesti itse yksi näistä hössöistä, joksi heitä kutsun. Kannattaa siis uhrata hetki itsetutkiskelulle. Nämä ihmiset nimittäin tunnistaa myös siitä, että heillä ei ole minkäänlaista huumorintajua mitä tulee lapsista vitsailuun. Tämä on todistettu. Eräässä juhlatilaisuudessa minulta kysyttiin, että mitä lapseni haluavat syödä. Sanoin, että eivät mitään, söivät juuri viikko sitten. Osa ihmisistä nauroi tuolle jutulle, mutta huomasin muutaman äidin puristavan lapsiaan tiukemmin rintaansa vasten ja tuijottavan minua melko halveksuvasti. En voi moittia niiden ihmisten huumorintajua, jotka nauroivat, koska itselläni on selkeästi vähintäänkin yhtä mauton huumorintaju, mutta tulipa varmistettua muutama hössö tuttavapiiristä.

Seuraavaan kertaan

Sami S