Har du nån hobby?

Suomi on hassu maa. Monellakin tapaa, mutta erityisesti kielen suhteen. Täällä puhutaan joskus niin omituisia asioita, etten ole missään muussa maassa kuullut puhuttavan vastaavasti. Yksi sellainen lausahdus, joka kerta toisensa jälkeen saa minut hymähtämään ja samalla hämmentymään on se kun puhutaan seksin harrastamisesta. Juu, minä olen luvannut itselleni, että pyrin pysymään jutuissani navan yläpuolella, koska alapuolella olevat jutut on vaan liian helppoja. Ja sitä paitsi siellä haisee, jos ei ole käynyt pesulla tai vaihtanut alushousuja riittävän usein. Tämä lausahdus on kuitenkin vaivannut hiuksetonta päätäni jo niin kauan, että pakko päästää se ulos systeemistä ja pohdiskella lähes ääneen.

Mistä tulee tämä termi? Kuka sen keksi? Eihän kukaan esimerkiksi kerro työhakemuksessaan, että "olen tenniskerhon varainhoitaja ja sen lisäksi harrastan pyöräilyä, luonnossa liikkumista ja seksiä." Tai jos joku laittaakin, niin voi olla ettei työtä sitten heru. Tai sitten heruu. Silkasta rehellisyydestä.   Enkä usko, että tuota sanontaa on kovin pitkään käytetty. Kovin on hankalaa kuvitella vaikkapa suomalaisia maaseudun ihmisiä silloin kun kaikki oli vielä mustavalkoista ja aina keskikesä, kuten elokuvissa, tulevan pellolta viikatteet olalla kotiin. Siinä sitten ensin miehet vielä leikkisästi painivat pihalla ja naiset katsovat sillä tavalla vienosti hymyillen niitä miehiä. Sitten menevät tupaan kahville ja pullan päälle toteaa talon isäntä, että jospa lähdettäisiin eukko harrastamaan seksiä. Ei toimi. Siinä on varmasti ollut ronskimmat otteet ja ei ole mitään ehditty harrastamaan. Suoraa toimintaa ollut. Kyllä tämä on ihan nykypäivän juttu.

Suomi on suorittajien maa. Kaikkea pitää tehdä suunnittellusti ja niin, että valitussa asiassa voi edetä ynnä tulla hetikohta paremmaksi kuin naapuri. Ehkäpä siinä on jotain perua tälle kovalle harrastamiselle ja yhdessä puuhailulle. Sitten tietysti pitää muistaa kuinka Suomi on järjestöjen ja yhdistysten luvattu maa. Jokaiselle toiminnolle on ihan varmasti olemassa oma yhdistys, joka kerää kaikki samanmieliset yhteen jakamaan kokemuksia ja siellä taputellaan sitten toisia olalle, että hyvin tehty taas. Jatka samaan malliin, niin saat viirin syyskokouksessa ja lahjakortin lähikauppaan. Koska siis perustetaan ensimmäinen seksin harrastajien yhdistys? Se on vain ajan kysymys ja sen olisi parempi tapahtua nopeasti, koska muuten homma menee ihan villiksi, kun ei ole lajin kattojärjestöä vahtimassa harrastajien etuja. Paikallisyhdistykset sitten vaan pystyyn, kun on ensin Suomen seksin harrastajat ry perustettu. Sinne menevät sitten kaikki paikallisyhdistykset, kuten Lieksan Läiskäys, Kuopion Kellistys, Nurmon Nykäsy ja Hämeenlinnan Huokaus, saman katon alle ja ovat tyytyväisiä kun on viimein oma seura ja järjestö. Ei tarvitse enää turvattomana harrastaa ja leirejäkin päästään jo järjestämään. Ja eikäpähän se voi jäädä vain harrastelija-asteelle. Pakkohan se on siitäkin kilpailulaji tehdä. Sitten kisataan ruotsalaisten kanssa, että kuka on tässäkin parempi. Keksitään puolin ja toisin ivallisia vitsejä ja vähätellään naapurin mies- tai naiskuntoa. Hulluksihan se menee, kuten aina tässä maassa, kun on kansanurheilusta kyse.

Ei kai taas...

Ajattelin tehdä TAAS paluun. Olen vähän kuin se menneiden vuosien rock-yhtye, joka on tehnyt jäähyväiskeikkoja jo kolmekymmentä vuotta. Ja comeback -kiertueita vähintään yhtä monta.

Minulla ei vieläkään ole mitään järkevää sanottavaa. Lähinnä puran vain omaa mieltäni tänne. Tarjolla siis satunnaisella menestyksellä ja varmalla epävarmuudella täysin luokatonta tajunnanvirtaa. Ei kritiikkiä, ei sensuuria, ei järkeä. Siinä kolmen ein mottoni. Ole hyvä, kiitos ja anteeksi.

Kuljin tänään taas pitkästä aikaa julkisilla kulkuvälineillä. Junassa matkustaminen on ihan hauskaa, vaikkakin penkit on suunniteltu luultavasti lapsille. Ei tällainen roikale, kuin allekirjoittanut, mahdu yhdelle penkille. Vai olisiko aika pudottaa painoa? Junalla matkustaminen on myös miellyttävän suoraviivaista. Se menee kuin saksalainen sotilas eteenpäin, ilman turhia aikailuja ja koukkimisia. Bussi sen sijaan on kuin japanilainen turisti, jonka on pakko kiertää joka ikinen kohde ja ihmetellä tyhjänpäiten jollain levikkeellä tai Liperin ainoan huoltoaseman pihalla. Linja-autossa matkustaminen on kerrassaan kaameaa. Ehkä kaupungissa linja-autolla pystyy kulkemaan helpommin, koska bussissa vietetty aika on melko lyhyt ja vierustoveri yleensä pitää suunsa kiinni, ellei sitten olla savossa. Erityisen kaameaa busseilu on täällä maaseudulla, jossa kuljetaan pitkiä välimatkoja ja toisinaan matkan pituus tuntuu ikuisuudelta. Etenkin jos vieressä, tai vielä pahempaa takana, istuu kammoittava kanssamatkustaja. Itselle tämä on ollut busseilun arkea, kun vielä käytin julkisia enemmän. Joka ikinen kerta, kun olen matkaillut bussilla, vieressäni istuu joko joku liian puhelias vanhus, jolle tuntuu olevan mahdotonta istua viittä minuuttia puhumatta säästä. Toinen vaihtoehto on  vanhus, joka on menossa kiusaamaan lapsiaan ja muita sukulaisia ja se on laittanut sitä parhvyymijä oikein reilulla kädellä. Sillä tavalla reilulla kädellä, että se orastava kalman haju peittyy sinne alle. Sininen tai violetti permanentti on piilotettu ruskean baskerin alle ja käsilaukussa rapisee pussillinen eukalyptuskarkkeja. Sinällään melko harmiton naapuri, mutta se hajuveden määrä. Sitä on niin paljon, ettei tarvitse hajuaistia tietääkseen mitä aromaatteja sen tekemisessä on käytetty kun maku puskee suuhun väkisinkin. Ja silmistä valuu vesi. Ja minulla ei siis ole mitään erityistä vanhuksia vastaan. Vanhukset on ihan hauskoja ja joskus meistäkin kai tulee sellaisia. Tosin olen melko varma, että nykypäivän vanhukset ja tulevaisuuden vanhukset on ihan tyystin erilaisia. Tulevaisuuden vanhukset on kaikki tyylikkäitä, aktiivisia ja iloisia. Ne ei pelaa bingoa, vaan kokoontuu keskiviikkoisin ostarille pelaamaan vanhoilla iPhoneillaan Angrybirdsejä ja Twiittailemaan. Sitten nuoret nauraa niille, että kattokaa noita. Ihan vanhoja kaikki. Mutta se kolmas kauhunaapuri on matkapahoinvoiva lapsi, joka on pakotettu lomamatkalle tädin luokse, koska vanhemmat tarvitsevat omaa aikaa. Eli joko vireilllä on avioero tai sitten tehdään pikkusisaruksia. Kuitenkin se lapsi, joka on pakon edestä istutettu siihen penkkiin, katsoo kalpeana eteensä silmämollukat suurina ja suu on ohuena viivana. Sitten se yrittää syödä eväsleipäänsä johon äiti on laittanut meetvurstia ja juusto on sillain inhasti sulanut sellaiseksi mähmäksi siihen päälle. Samalla se syödessään yrittää lukea sitä ikivanhaa Aku Ankan taskukirjaa, jonka otti matkaviihdykkeeksi kun ei hädissään muuta keksinyt. Leivän painikkeena on muovisessa taskumatissa lämmintä, laihaa sekamehua ja samassa hetkessä kun se siitä pullosta hörppää niin taittuu kamelin selkä ja huono olo vie voiton. Se oksentaa ne eväsleipänsä, aamupalan, eilisen iltapalan ja äidin antamat pahoinvointilääkkeet siihen Aku Ankan taskukirjalle mehukiisseli nenästä turskuten. Surkean näköisenä se sitten hilautuu ensin kuskin luo, joka äkäisenä ohjeistaa lasta menemään vessaan siistiytymään. Samalla reissulla kuitenkin levittää sitä mahahapon kyllästämää evästään pitkin bussin lattiaa ja loppumatkan auton täyttää mädän kananmunan, meetvurstin ja sapen haju. Että kivaa matkaa sulle, enää 600km jäljellä.