Suomi on hassu maa. Monellakin tapaa, mutta erityisesti kielen suhteen. Täällä puhutaan joskus niin omituisia asioita, etten ole missään muussa maassa kuullut puhuttavan vastaavasti. Yksi sellainen lausahdus, joka kerta toisensa jälkeen saa minut hymähtämään ja samalla hämmentymään on se kun puhutaan seksin harrastamisesta. Juu, minä olen luvannut itselleni, että pyrin pysymään jutuissani navan yläpuolella, koska alapuolella olevat jutut on vaan liian helppoja. Ja sitä paitsi siellä haisee, jos ei ole käynyt pesulla tai vaihtanut alushousuja riittävän usein. Tämä lausahdus on kuitenkin vaivannut hiuksetonta päätäni jo niin kauan, että pakko päästää se ulos systeemistä ja pohdiskella lähes ääneen.
Mistä tulee tämä termi? Kuka sen keksi? Eihän kukaan esimerkiksi kerro työhakemuksessaan, että "olen tenniskerhon varainhoitaja ja sen lisäksi harrastan pyöräilyä, luonnossa liikkumista ja seksiä." Tai jos joku laittaakin, niin voi olla ettei työtä sitten heru. Tai sitten heruu. Silkasta rehellisyydestä. Enkä usko, että tuota sanontaa on kovin pitkään käytetty. Kovin on hankalaa kuvitella vaikkapa suomalaisia maaseudun ihmisiä silloin kun kaikki oli vielä mustavalkoista ja aina keskikesä, kuten elokuvissa, tulevan pellolta viikatteet olalla kotiin. Siinä sitten ensin miehet vielä leikkisästi painivat pihalla ja naiset katsovat sillä tavalla vienosti hymyillen niitä miehiä. Sitten menevät tupaan kahville ja pullan päälle toteaa talon isäntä, että jospa lähdettäisiin eukko harrastamaan seksiä. Ei toimi. Siinä on varmasti ollut ronskimmat otteet ja ei ole mitään ehditty harrastamaan. Suoraa toimintaa ollut. Kyllä tämä on ihan nykypäivän juttu.
Suomi on suorittajien maa. Kaikkea pitää tehdä suunnittellusti ja niin, että valitussa asiassa voi edetä ynnä tulla hetikohta paremmaksi kuin naapuri. Ehkäpä siinä on jotain perua tälle kovalle harrastamiselle ja yhdessä puuhailulle. Sitten tietysti pitää muistaa kuinka Suomi on järjestöjen ja yhdistysten luvattu maa. Jokaiselle toiminnolle on ihan varmasti olemassa oma yhdistys, joka kerää kaikki samanmieliset yhteen jakamaan kokemuksia ja siellä taputellaan sitten toisia olalle, että hyvin tehty taas. Jatka samaan malliin, niin saat viirin syyskokouksessa ja lahjakortin lähikauppaan. Koska siis perustetaan ensimmäinen seksin harrastajien yhdistys? Se on vain ajan kysymys ja sen olisi parempi tapahtua nopeasti, koska muuten homma menee ihan villiksi, kun ei ole lajin kattojärjestöä vahtimassa harrastajien etuja. Paikallisyhdistykset sitten vaan pystyyn, kun on ensin Suomen seksin harrastajat ry perustettu. Sinne menevät sitten kaikki paikallisyhdistykset, kuten Lieksan Läiskäys, Kuopion Kellistys, Nurmon Nykäsy ja Hämeenlinnan Huokaus, saman katon alle ja ovat tyytyväisiä kun on viimein oma seura ja järjestö. Ei tarvitse enää turvattomana harrastaa ja leirejäkin päästään jo järjestämään. Ja eikäpähän se voi jäädä vain harrastelija-asteelle. Pakkohan se on siitäkin kilpailulaji tehdä. Sitten kisataan ruotsalaisten kanssa, että kuka on tässäkin parempi. Keksitään puolin ja toisin ivallisia vitsejä ja vähätellään naapurin mies- tai naiskuntoa. Hulluksihan se menee, kuten aina tässä maassa, kun on kansanurheilusta kyse.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti